Rahaa helposti ilman luottotietoja
Lainaa helposti ilman luottotietoja
Voiko lainaa hakea ilman luottotietoja? No kyllä voi! Voit hakea lainaa netissä 24/7 ja saada myönteisen lainapäätöksen jälkeen lainan heti tilillesi käyttövalmiina. Näin saat rahaa juuri silloin, kun sitä tarvitset. Voit hakea pikalainaa jopa useita kymmeniä tuhansia euroja ja saada luottopäätöksen jopa välittömästi. Oli kyseessä suuri tai pieni kulu, pikalaina pelastaa aina!
Uutiskatsaus: Korko on nyt 25 vuotta – tällä keinolla saat entistäkin enemmän lainaa
Eräät Suomen pankit siirtyivät vuoden 2019 lopulla siihen malliin, että alkoivat myötämään 25 vuoden kiinteitä asuntolainoja. Pankeista kerrotaan, että nostetuista lainoista tämän mallin mukaisia on ollut viisi prosenttia.
Pankin omistaja-asiakkaat ovat vuoden 2019 lopulta saakka pystyneet valitsemaan asuntolainalleen kiinteän koron esimerkiksi 25 vuodeksi. Aikaisemmista kiinteistä sopimuksista eroten asiakkaat voivat uudessa mallissa maksaa lainaa pois myös ennenaikaisesti sekä sekä ylimääräisiä lyhennyksiä ilman että se aiheuttaa heille ylimääräisiä kustannuksia.
Korkojen kehittyminen tulevaisuudessa on mysteeeri, josta kukaan ei osaa sanoa. Pitkien korkojen kohdalla on hieman havaittavissa jo kohonneisuutta, ja yleisesti asia nähdäänkin niin, että myös markkinoiden korot alkavat todennäköisesti pian nousemaan suuremmiksi. Kiinteä korko on siis asiakkaalle oiva tapa suojautua mahdolliselta nousulta, mistä johtuneekin asiakkaiden orastava kiinnostus uudentyyppistä asuntolainaa kohden. Noin viisi prosenttia nostetuista lainoista on otettu uuden mallin mukaan ja ovat näin sidoksissa pitkiin kiinteisiin korkoihin. Tämä on melko vakuuttava lukema sikäli, että haastatteluhetkellä uudentyyppistä lainaa ei ole ollut tarjolla kuin kahden kuukauden ajan, sillä usein asuntoneuvottelut ovat pitkäaikainen toimenpide, johon saattaa upota kuukausia.
Uudenlainen kiinteä korko on sikäli joustava, että sitä ei ole pakko ottaa koko lainasummaa. Pankin työntekijä vihjaa, että jos itse olisi ottamassa lainaa asuntoa varten, suojaisi ainakin puolet summasta korkoriskiltä ja välttäisi sen sitoutumisen euriboriin.
Kiinteän lainan kokonaiskorot rakentuvat pohjakoron ja henkilökohtaisen marginaalin yhtälöstä. Korosta tulee tällöin asiakkaalle suotuisa, eikä se pankkienkaan korvaan kuulosta ollenkaan pahalta.
Monet pankit harkitsevat samansorttista vaihtoehtoa
Kyseessä on suhteellisen uusi asuntolainatyyppi, mikä näkyy hyvin siinä, etteivät läheskään kaikki suurimmatkaan pankit ole vielä ehtineet trendiin mukaan. Suuret pankit kuitenkin sanovat, että niissäkin on pohdittu uudentyyppisiä ratkaisuja. Tarkempia tietoja näistä ei ole vielä kuitenkaan kerrottu julkisuuteen joten voi hyvin olla, että vastaavanlainen ratkaisu nähdään myös näissä. Pankkien linjaus on selvä: mietitään mahdollisimman järjellisen tuotteen kaavaa, jossa pystytään hyödyntämään matalat korot niin, että ne suojataan nousulta.
Pankeista huomautetaan, että uusimpien asunto-osakeyhtiöiden yhtiölainojen osuudet ovat kasvaneet räjähdysmäisesti viimeisten 5–10 vuoden aikana. Uuden asunnon markkinahinta saattaa nykyään helposti olla vain kolmasosan velattomasta hinnasta, mikä puolestaan tarkoittaa sitä, että ostajilla ei välttämättä ole niin suurta tarvetta rahoitukselle kuin joskus aikaisemmin.
Pankeissa on pohdittu lisäksi uudenlaisen, joustavantyyppisen elinkaarilainan mahdollisuutta.
Missä tapauksissa kiinteä laina on järkevä valinta?
On selvää, että kun otetaan laina pitkälle aikavälille, saattavat tulot heitellä mojovasti. Tämä onkin pankeille suuri mietinnän aihe: onko järkevää sitoa laina jopa 25 vuoden ajaksi kiinteään korkoon? Suomalaiset vaihtavat tyyppillisesti asunnon noin 8 vuoden välein, jolloin joka kerta mietitään uudestaan rahoitusasiat.
Kiinteään lainaan päätyneet pankit puolustavat ratkaisuaan sillä, että se toimii asunto vaihdettaessa samoin kuin euribor-sitoinen asuntolainakin. Lainaa ei siis välttämättä tarvitse muunnella mitenkään, mikäli uusi asunto voidaan laittaa vakuudeksi ja sen arvo on vähintään sama kuin aiemman. Tosin on tyypillistä, että asuntoa vaihdettaessa vakuudet ja lainat laitetaan uuteen uskoon.
Pankeista kerrotaan, että silti voi arvioida, kannattaako lainan ensimmäisinä vuosina maksaa mieluummin kiinteää korkoa vaiko edullisempaa vaihtelevaa korkoa? Kun otetaan huomioon esimerkiksi marginaalit ja euribor, ei kiinteä korko tulisi paljoakaan kalliimmaksi, sillä uusissa sopimuksissa negatiivinen korko ei vaikuta marginaaliin.
Kiinteän koron avulla lainasumma voi nousta
Kun henkilö on ottamassa asuntolainaa, tämän velanmaksukyky hahmotetaan niin kutsutussa “stressitestissä”. Lainan ottajan pitäisi pystyä hoitamaan velkansa pois vaikka korot nousisivat niinkin ylös kuin kuuteen prosentiin. Pitkän kiinteän koron ottaja voi saada tässä hieman joustoa, sillä koko luottoajan korot tiedetään jo valmiiksi. Tämä mahdollistaa pankkien mukaan sen, että isomman lainasumman saaminen on mahdollista. Tämä on seikka, joka houkuttelee esimerkiksi ensiasunnon tai sijoitusasunnon ostajia.