Lainaa rahaa heti
Elä unelmaasi nyt eikä joskus
Miksi eläisit tylsää elämää vain siksi, että sinulla ei tällä hetkellä ole paljon rahaa? Ihmisten rahatilanne heittelee paljonkin elämän eri vaiheissa, ja Suomessa rakenne on yleensä sellainen, että huonoiten rahallisesti pärjäävät nuoret ja parhaiten puolestaan eläkeikäiset, sillä eläkeiässä asuntolainat ja muut maksut on saatu maksettua ja voidaan keskittyä satsaamaan itseensä. Moni kuitenkin protestoi tätä vastaan: miksi ei voisi elää täysillä juuri silloin, kun huvittaa? Jos tarvitset pikaisesti lainaa, hae lainasi heti netissä. Voit hakea lainaa 24/7 ja saada sen tilillesi juuri silloin, kun tarvitset.
Uutiskatsaus: suomalaisten lainainto huipussaan juuri nyt
Ennötysalhaiset korot ovat saaneet ihmiset selkeästi liikkeelle. Suomalaisten into ottaa lainoja on kiihdyksissä, ja pankkien tekemän tutkimuksen mukaan jopa joka kahdeksas suomalainen on alhaisen korkotason innoittamana tehnyt velaksi sellaisia maksuja, joita ei muuten olisi tehnyt. Asiantuntijat kuitenkin haluavat muistuttaa, etteivät korot pysy pieninä ikuisesti, ja lainojen maksuerät ja -ajat voivat paisua yllättävänkni suureksi.
Tutkimukset mukaan kulutusluottokanta oli vuoden 2019 huhtikuussa kasvanut lähes 5 prosenttia vuoden takaisesta. Rahassa mitattuna tämä kanta on 14 132 miljoonaa euroa. Asuntolainojen kasvu on myös suurin piirtein 3 prosentin verran nousussa nousussa 91 770 miljoonalla eurollaan, vaikka kasvaakin hieman hitaammin. Tämä ollaan huomattu kaikissa pankeissa.
Pankeista kerrotaan, että tavallisen kuluttamisen rahoittaminen lainarahalla on lisääntynyt ja se näkyy pankin tuloksessa. Lainojen ja luottojen ottaminen on lisääntynyt siinä missä markkinakasvukin. Pankit kuitenkin epäilevät sitä, ettäkö alhainen korkotaso itsessään olisi motivoinut ihmisiä ottamaan entistä enemmän lainaa. Enemmän tähän uskotaan vaikuttaneen sen, että ihmisillä on aikaista parempi luottamus omaan talouteensa ja tästä syystä nämä uskaltavat ottaa luottoja paremmin. Ihmiset haluavat toteuttaa unelmansa juuri nyt eikä joskus myöhemmin.
Maksuerät voivat hypätä nousuun nopeastikin
Pankeista kerrotaan, että jopa useampi kuin viidennes, joka on tehnyt hankintoja alhaisista koroista johtuen, kertoo hankkineensa lainarahalla auton tai asunnon. Pankit haluavatkin muistuttaa, että vaikka alhainen korkotaso innostuisikin ottamaan lainaa, ei kannata unohtaa sitä, että ennätysalhaiset korot eivät todennäköisesti pysy alhaisina ikuisesti. Muuttuvat korot pätevät etenki suuriin, vuosikausia kestäviin lainoihin. Jos nyt otettaisiin esimerkiksi 300 000 euron asuntolainan 2 prosentin korolla, olisi 20 vuoden laina-ajan kuukausittain maksettava erä 1518 euroa. Mikäli prosentit kuitenkin hyppäisivät vielä kaksi prosenttia korkeammalle, nostaisi se kuukausittain maksettavaa summaa jopa 300 eurolla.
Kiinteällä tasaerällä puolestaan voi laina-aika korkojen kasvaessa pidentyä yllättävänkin paljon. 2 prosentin korolla 1500 euron maksuerillä saman esimerkkitalouden lainaa maksettaisiin 20 vuoden ja 5 kuukauden ajan. Korkojen noustessa kaksi prosenttia, olisi maksuaika 27 vuotta ja 8 kuukautta, mikä tarkoittaa hurjaa seitsemän vuoden pidentynyttä maksuaikaa.
Todelliset korot voivat olla jotakin aivan muuta
Lainan suuruus ja todelliset korot saattavat vaihdella suurestikin sen mukaan, mikä pankki valitaan ja millainen maksukyky asiakkaalla on. Pankit arvioivat asiakkaidensa maksukykyä myös huomattavasti suuremmilla koroilla, mutta oman harkinnan käyttö on suositeltavaa, mikäli lainan sijaan päätyy ottamaan useita pienempiä pikalainoja.
Velkaongelmista kärisiville lisää apua
Velkaongelmista kärsiviä neuvova asiantuntija kertoo, ettei avun tarpeessa ole koskaan ollut enemmän ihmisiä kuin nyt. Vuonna 2019 auttavaan puhelimeen tuli 70 prosenttia enemmän soittoja kuin yleensä, ja vuonna 2020 on menty vielä reippaasti tämän edelle. Avun piiriin voi joutua monesta syystä: joskus asunnon arvo on vähemmän kuin velkaa on jäljellä tai toisinaan pikalainojen maksuvaikeudet saattavat yllättää.